UNE FÊTE ÉTERNELLE

Kukkuu! Täällä taas pikapäivitystä iskemään. Sadepäivää ollaan täällä pidelty (tottakai mun vikalla kokonaisella viikolla on kaatosadetta luvattu joka ikinen päivä...) ja leffoja kateltu. Ostin La Reine des Neiges- nimisen leffan (paremmin tunnettu nimellä Frozen) ja oon sitä tuijottanu silmät ristissä koko päivän, miks en oo aikasemmin sitä nähny ??

No kuiteski, mennään asiaan. Viime keskiviikkona lähin kaupunkiin Julien kanssa. Keskustaan oli pystytetty isot markkinakojut ja ihmisiä ja roinaa oli ihan joka puolella! Ite en tosin ostanu ku yhet puhelimen kuoret ja jäätelöä, ja sitten me mentiinkin jo puistoon istuskelemaan.

Tän kollaasin tein vähän tyhmästi keskiviikon ja perjantain kuvilla jättäen torstain tyysti välistä, mutta selitetään näistä kahdesta päivästä nyt vielä. Keskiviikoiltana menin karateen jonka tällä kertaa veti itse Gilbert Gruss. Tunnin jälkeen olimme kaikki rivissä Grussin edessä, kun hänen vaimonsa (joka toimii seuran sihteerinä) tuli sisään saliin shamppanjapullon kanssa. Koko jengi alkoi taputtamaan mulle, kun Gruss vaimoineen kiitti tästä vuodesta ja sano että he tulevat mua ikävöimään. Sain shamppanjapullon ja yhteiskuvan sensein kanssa ja parit hyvästit piti muutamalle kaverille jo tossa välissä jättää. 

Torstaista kerron alempana mutta perjantai-iltana lähdettiin Suzannen kanssa keskustaan katsomaan futispeliä Ranska-Saksa. Me oltiin ensin mosellen rannassa, mutta nähtiin pian twitteristä kaikkien kavereitten menevän läheiseen puistoon ja niin me juostiin sinne pelin jo alkaessa. Nopeesti löydettiinkin meidän kaverit ja istuttiin heidän seuraan sitte. Paikanpäälle oli viritetty valtava screeni ja ihmisiä oli ihan hirveesti paikalla sini-valko-punasiin sonnustautuneita. Meteli oli korvia huumaava, harmi vaan että Ranska nyt sit hävis tän pelin :( Pelin jälkeen otin bussin kotia, laittauduin nopeesti ja lähdin viimeistä kertaa tyttöjen kanssa viihteelle. Kyseessä oli eka viikonloppu ranskalaisen BAC:in eli ylioppilaskokeen jälkeen ja porukkaa oli paikalla aivan älyttömästi.. Mutta oli tosi tosi kiva ilta!

Torstaina tosiaan pidettiin yllätysläksiäiset Niklakselle! Enemmänkin kuvia otettiin, mutta nää on ainoot jotka sain käsiini tähän mennessä. Juhlat oli Niklaksen paikallisen parhaan kaverin Marien järjestämät, meitä oli about 10 henkee ja minä ainoana edustin vaihtareita. Iltapäivästä vielä tekstailin Niklaksen kanssa, kerroin sille makaavani uima-altaan reunalla kun todellisuudessa stressasin Thionvillen juna-asemalla myöhässä olevia junia. Marie tuli mua keskustasta hakemaan ja niin me lähdettiin niiden kesämökille (josta tuli muuten vahvasti Suomi-fiilis) muiden Marien ja Niklasin kavereitten kanssa. Paikalle päästyämme koottiin teltat ja pistettiin ruoat valmiiksi ja sitten piilouduttiinkin jo mökkiin Niklasia oottamaan. Ja sieltähän vihdoin viimein herra saapui hostvanhempiensa kanssa, osasi kuulemma jotain odottaa muttei olis ikinä uskonu mun olevan paikan päällä kanssa :D Vietettiin tosi kiva ilta ja seuraavana aamuna olikin vähän haikeeta sanoo heipat Niklakselle, josta on viimeisten kymmenen kuukauden aikana tullut yks mun parhaista kavereista. Tällä hetkellä kun tätä kirjotan herra on matkalla Amsterdamista Detroitiin ja ootan vaan viestiä ja tietoa siitä, että hän on päässy perille hengissä ja hyvinvoivana. 

Lauantaina tyttöjenillan jälkeen heräilin puolen päivän aikoihin ja riensin auttamaan hosteja ulkoteltan pystyttämisessä. Meillä oli Hugon läksiäisjuhlat, ja koska illaks (ja oikeastaan koko päiväks) oli luvattu sadetta, meidän piti löytää joku ratkasu, kaikki päälle 40 vierasta kun ei ois mitenkään mahtunu sisälle taloon. Aamupäivä menikin teltan pystyttämisessä, iltapäivällä vedin kevyet kolmen tunnin tirsat ja sitten olikin jo juhlan aika!

Läksiäiskakku joka oli Hugon serkun leipoma.. Puolet täytteestä suklaata ja banaania ja toinen puoli mascarpone-juustoa ja mangoa <3 

En muista oonko ennen kertonutkaan, mutta edelleenkään kolmen kuukauden jälkeen mun hostsuku ei oo kykeneväinen lausumaan mun nimeä, ja niin oon saanut mitä erikoisempia lempinimiä. Välillä mua kutsutaan Unoksi korttipelin mukaan ja välillä joku sukulainen kajauttaa kuuluville vaan litanian eri vokaaleita mua kutsuakseen. Kaikista lempparein (ja eniten käytetty) on ehdottomasti hostiskän veljen keksimä nimi Nemo. Ja niin, muutaman oluttuopin ja viinilasillisen jälkeen mun hostiskä ja -setä saivat hyvän idean mun lempinimeen liittyen ja lopputuloksen voittekin nähdä tosta videolta. Olin parhaillani kommentoimassa kaunista (sarkasmi) kuvaa jonka mun hostiskä oli pistäny musta facebookkiin kun setä tuli vetämään kännykän pois kädestä ja mitäs sitten kävikään..

>Hostäiti Laurence, hostisän sisko aviomiehensä kanssa ja Uno eli allekirjoittanut

Nemon uintireissun jälkeen altaaseen heitettiin vielä Hugo ja sen jälkeen ihmiset alkoivat pikkuhiljaa tekemään lähtöä (eihän kello ollut kuin 3 aamuyöllä..). Siivottiin vielä suurimmat sotkut ja laitettiin tavarat paikoilleen ja mentiin itekkin nukkumaan. Meidät oli sunnuntaina nimittäin kutsuttu koko perheellä hostiskän siskon luokse juhlimaan heidän isäänsä. Kyseinen monsieur oli nimittäin päihittänyt syövän ja laihduttanut 30 kiloa, pitäähän sitä kunnon grillijuhlalla kunnioittaa!
Koko päivä menikin sitten sujuvasti ruokapöydässä istuen, mitä nyt välissä vedettiin parin tunnin tirsat koko perheen voimin puutarhassa hedelmäpuiden alla. Sateeseen me sieltä herättiin, juotiin vielä aperitiivit ja lähdettiin kotiin katsomaan leffaa.

Ja tässä vielä virallinen perhepotreetti. Thomas, Léa, Hugo, hostvanhemmat Laurence ja Daniel ja minä.

Eilen nukuinkin vaihteeksi pommiin ja missasin bussini, ja jouduin siten kävelemään Thionvillen isompaan ostoskeskukseen. Ja pistin hei hameen päälle arkipäivänä!! Kävin hommaamassa vähän tuliaisia kotiin, piipahdin nopeasti kotona tyhjentämässä laukkuni ja suuntasin takasin keskustaan Olivian ja Nurian kanssa pitkästä aikaa. Pyörittiin vähän aikaa alennusmyynneissä (joista en ite löytäny mitään ei hätää äiti!) ja sitten jäinkin Nurian kanssa kahdestaan vielä kaupunkiin. Ikävä kyllä tällä kertaa oli hyvästien aika, Nurian vanhemmat tulevat huomenna Ranskaan ja sen jälkeen tuo tyttö reissaa niin paljon, ettei meillä oo enää mitään mahdollisuutta nähdä ennen kuin mä lähden takaisin Suomeen. Itkuhan siinä tuli, instagramissa mua seuraavat lukivatkin jo miten tärkeeks hän mulle tän vuoden aikana muodostui. Mutta vielä joka päivä me nähdään!

Eilen illalla oli myös viimeinen karatekerta. Fiilikset oli tosi haikeet jo dojolle suunnistaessa, ja kun Gruss sitten treenin lopuksi pisti meidät kaikki riviin ja toivotti mulle hyvää kotimatkaa, aloin itkemään jo toista kertaa päivän aikana. Tervettullut oon kuulemma aina, ja tavoitteena oliskin nyt mennä käymään tuolla ens kesänä uuden värisen vyön kanssa. 

Tänään oon vaan pakkaillu tavaroitani kasaan Suomeen paluuta varten ja kohta lähetään hostäidin kanssa hommaamaan viiniä pakettien jatkoksi (vielä pitäis keksiä miten saisin juustoa roudattua..). J-9 Finlande 

Ps. onko siellä enää ketään lukemassa, en oo pitkään pitkään aikaan saanut yhtäkään kommenttia!