LA MEILLEURE ANNÉE DE TA VIE

Moi

Luin tänään yhden blogipostauksen, jossa kerrottiin vaihtarivuoden huonoista puolista, ja siitä miten vaihtvuosi tulee olemaan se vaikein vuosi koko elämän aikana. Mulla tuli nyt jotenki hirvee halu kertoa oma kantani asiaan, eli pientä avautumista tulossa. Alkuperäsen postauksen voi muuten lukee täältä.

Mulla ei oo ollu niin rankkoja hetkiä mun vaihtovuoteni ajalla, kun Annikalla on ollu. Tai sitten oon vaan osannu suhtautuu niihin erilailla. Kertaakaan en oo itkeny silmiäni päästä sängyn päällä, enkä kertaakaan oo ajatellu luovuttamista tai kotiinpaluuta. Rotarit meille hyvissä ajoin jo varotteli, että vuodesta tulee rankka. Ja miten se ei sitä muka olis?

Tosi moni, ellei kaikki järjestöt mainosta vaihtovuotta unelmien vuotena. Sun koko elämä on kuin ruusuilla tanssimista sen jälkeen, uusia kavereita tulee sormia napsauttamalla ja oot sujuva vaihtomaan kielessä kahden kuukauden jälkeen. Joka viikonloppu lähet reissuun hostperheesi kanssa, sulla ei oo koskaan mitään ongelmia heidän kanssaan ja kaikki tehään niin, että juuri sinun vuodestasi tulee paras elinvuotesi ikinä. Ai huonoja puolia? Ei niitä ole.

Eipä.

Mä en voi ymmärtää, miten kukaan voi lähteä niin naiviina ja kirkassilmäsenä maailmalle. Totta hitossa vaihto-oppilasvuosi on vaikee. Sä jätät kaikki ne ihmiset ketä oot tuntenu viimeset 16 tai 17 tai kuinka monta vuotta tahansa ja otat hypyn tuntemattomaan, jäätävän harppauksen mukavuusalueen ulkopuolelle. Ja kai sen nyt voi jo päätelläkkin, että mukavuusalueen ulkopuolella on vähän epämukavaa.

Mun omassa tapauksessa se kaikista pahin juttu koko vuonna on ollu koulu. Siitä oon monta kertaa jo avautunu ja mikäli asiat ei parane, tuun siitä vielä monia kertoja avautumaan uudestaan. Ei ole ketään kuka auttaisi, en tajunnut hakea poissaolovihkoseen merkintää ja sain huudot opettajalta koko luokan edessä. Muut oppilaat nakitetaan lukemaan ääneen sillä verukkeella, kun ei tätä meidän vaihtaria voida laittaa ääneen lukemaan, eihän se ranskaa vielä osaa. Koulukaverit ei jaksa olla mun kavereita enää, kun en puhu täysin sujuvaa ranskaa kuuden kuukauden jälkeen. Eräs poika käski kääntämään englannintehtävänsä ranskaksi (kun ei sitä ite ymmärtäny), ja kun en vaikeen sanaston takia siinä ihan onnistunu, sain kuulla miten oon idiootti ja laiska kun en osaa vieläkään ranskaa. Paikallisista ihmisistä en oo löytäny vielä yhtäkään tosiystävää. Ja tätä tapahtuu ihan päivittäin.

Mutta sekuntiakaan en oo katunu tänne lähtemistä. Jokainen vaihtovuosi on uniikki eikä niitä voi verrata keskenään. Mulla ei käyny paras tuuri koulun eikä luokan kanssa, mutta esimerkiks perheiden kanssa mä oon lottovoittaja. Sain kolme niin täydellistä perhettä, ja tiedän jo nytten että nää tulee aina olemaan mun perheitä. Kylään mennessä mut esitellään uutena tyttärenä, saan olla täällä just niin kuin haluun ja kulkee just sen näkösenä kuin haluun. Ja tämä koskee kaikkia mun kolmea perhettä täällä Ranskassa, vaikka ekaks mulla olikin vähän sopeutumisvaikeuksia tähän toiseen perheeseen. Loppujen lopuksi parempia perheitä en olis voinut saada, enkä malta oottaa että pääsen esittelemään nää mun vahemmille vähän keväämmällä.

Mun tutori/counselor/nva/mikälie on maailman mukavin mies, ja hän tuntuu oikeasti välittävän musta. Karateseurasta nyt puhumattakaan..  Mä oon niin hyvissä käsissä täällä, että melkein nyt jo tulee itku, kun ajattelen Suomeen paluuta. Niin. Mun sydän on edelleen sinivalkoinen, mutta vähän punaista oon sinne jo päästäny.

Mun vaihtarikaverit on kuin mun viides perhe. Rakastan niitä aivan älyttömästi, oon saanut sieltä niin hyviä kavereita etten tiiä miten mä pärjään enää ilman niitä. Distance is a bitch ja lentoliput Jenkkeihin, Kanadaan, Ausseihin, Braziliaan, Argentiinaan ja Taiwaniin kalliita. Mutta vielä joku päivä. 

Mä en tiiä oliko tällä mun postauksella nyt mitään tärkeempää pointtia. Kai mä yritän sanoo, että jokaisella pilvellä on hopeareunat, ja pitää vaan nauttia niistä asioista mitkä on hyvin eikä takertua niihin huonoihin juttuihin. Vaihtovuoden idea on kasvattaa, ja kuka muka kasvais yhtään mihinkään suuntaan (paitsi ehkä leveyttä), jos kaikki ojennettais kokoajan hopeatarjottimella eikä mikään olis ikinä huonosti? Sen takia vaihtovuosi on sun elämäsi paras vuosi. Ei todellakaan helpoin, mutta paras.

Ja jokaisen tulevan vaihtarin olis syytä muistaa se.


Ekan viikon jälkeen vielä peukut pystyssä, kun kaikki oli kivaa ja uutta ja ihmeellistä. Ei hätää, peukut on edelleen pystyssä mutta todellisuuden taju parantunu.

Yritän tulla vielä jonkun pikasen päivityksen tekemään ennen keskiviikkoa, mutta en lupaa mitää. Silloin nimittäin koittaa lähtö ekalle bussireissulle Pariisi-Barcelona, josta saatte ihan varmasti kuulla sitten jälkeenpäin!

----

Salut Bernard, j,écris en Francais SEULEMENT pour toi (et sans google traduction). J'éspere que tu es content maintenant.. 
Tous les gens parlent que l'année comme une étudiante d'echange est l'année de tes rêves. Que chaque jour tu vas faire une fëte avec tes amis, tu es TOUJOURS trés content et tous tes rêves  deviendront réalité. Mais ce n'est pas vrai.
La vie d'une étudiante d'echange est SUPER dur, mais ca en vaut la peine. Moi j'aime enormement ma vie ici, avec tous mes familles, mon club de karaté et mes amis. Et je n'ai jamais regretté ma décision de venir ici. 
L'année comment une étudiante d'echange n'est pas pas facile, mais ca c'est parce que c'est lq meilleure année de ta vie.