Koululaitos vai laitoskoulu

Nyt muuten ärsyttää. 

En oo ehtiny tehä vielä kunnon postausta mun koulusta ( =en oo raahannu kameraa mukanani sinne), mutta nyt on ihan pakko avautua. 

Ekojen ranskaviikkojen aikana kun esittelin itseni uusille ihmisille, puheeks tuli melkein poikkeuksetta mun lukio. Kerroin ihan ilosena meneväni Colbertiin, ja joka ainoan kerta vastapuolen ilme oli vähintään epäilevä tai säälivä. Milloin sain kuulla sen olevan tosi tiukka kuriltaan tai sen koulun ihmisten olevan tosi vaikeesti lähestyttäviä, milloin mitäkin. Päätin kuitenkin jättää porukan huhupuheet omaan arvoonsa ja muodostaa vaan tasan oman mielipiteeni lukiostani.

Koulu ei alkanu kovin ruususesti. Eka päivä istuttiin Nurian kanssa vierekkäin luokassa kuuntelemassa kolme tuntia kaiken maailman infoja ja selityksiä ranskaks. Kumpikaan meistä ei tajunnut sanaakaan eikä kukaan selittäny meille mitään. "Tää on vaa eka päivä", hoin itelleni ja menin ihan hymy suissa kotiin. Kyllä tää tästä lähtis!

Tunneille saapuessani kukaan opettaja ei tienny paikalla olevan vaihto-oppilaita. Se huomattiin vasta nimenhuudon koittaessa (terveisin Eno Zyyrjikal), ja sillonkin opettaja vaan vilkas, toivotti tervetulleeks ja jatko asiaansa. Muistan varmaan ikuisesti sen yhden alkupään ranskantunnin, jossa opettaja selitti luokalle infoa meidän lukujärjestyksestä (meillä on a ja b ryhmät ja jotain, en tiedä vielkään miten tää homma menee). Selityksen jälkeen viittasin ja pyysin ranskaksi opettajaa selittämään jutun englanniks uudestaan. Opettaja alottaa saman selityksen ranskaks, jolloin keskeytin hänet ja pyysin selittämään englanniks. Opettaja yritti vielä kolmannen kerran ranskaks, jolloin kysyin häneltä jo englanniksi, josko hän voisi selittää mulle ja Nurialle saman asian englanniks. Opettaja katto mua nenänvarttaan pitkin ja vastas mulle täydelliselläå englannilla "sinä olet vaihto-oppilas Ranskassa, sinun pitäisi puhua vain ranskaa." Tuohon aikaan mulla oli ranskaviikkoja siis tyyliin kaksi takana. Ja tän episodin jälkeen ei kyseinen opettaja oo mulle sanaakaan englanniks sanonu.

Tunneilla oli tosi tylsää ja on edelleenkin. Mietin eka, että menee varmaan jonkin aikaa ennen kun saadaan kouluarki kunnolla pyörimään, ja viimeistään silloin otetaan mut ja Nuriakin paremmin huomioon. Tässä oon jo yli kuukauden ootellu sitä päivää. Ranskanopettaja jakoi viikko sitten jonkun monisteen koko luokalle, josta pystyin itekkin seuraamaan opetusta. Tänään sitten kun yks mun luokkalainen oli unohtanu monisteensa kotiin, niin tää opettaja ottaa mun monisteen ja antaa sen sille mun luokkalaiselle omaksi. Mä en kuulemma tarvitse sitä enää. 

Kaikilla premiere-luokilla oli tänään kolmen tunnin koe, ja mulle ja Nurialle oli luvattu sen sijasta vähän tehtäviä meidän ranskantaitoja parantaaksemme, joiden jälkeen saataisiin lähteä kotiin. Eipä ollut tehtäviä ei, meitä pompoteltiin jälleen paikasta toiseen ympäri koulua. Loppujen lopuksi jouduttiin istumaan koetilassa tunnin verran tekemättä yhtikäs mitään ja vasta sen jälkeen saatiin lähteä kotiin. Lisäksi saatiin huudot kun ei oltu tajuttu katsoa missä luokassa meidän koe pidetään. Eipä meille kyllä ollut kukaan edes kertonu, että pitäis sellanenkin tieto tarkastaa yhtään mistään.

On koulussa tietty hyviäkin puolia. Mun luokan oppilaat on tosi mukavia, ne on monta kertaa jo noussu puolustamaan mua ja Nuriaa kun ollaan taas jouduttu tekemään ihan jotain älytöntä (esim kääntämään sanakirjan avulla näiden taidehistorian koe suomeksi..). Tykkään niistä ihan hirveesti ja oon jo ihan porukassa mukana. Englannin tunneilla on kivaa, ja sain aplodit kun sain matikan kokeessa yhden tehtävän täysin oikein. Pari opettajaa on ihan sympaattisia ja mukavia. Ja elämä koulun ulkopuolella nyr rullaa paremmin kun hyvin! Siitä huolimatta mulla vaan menee niin hermo tähän.

Ehkä mä sit vaan oon tottunut liian hyvään. Mun oma lukio Suomessa on pieni, n. 200 oppilaan lukio. Jokainen opettaja tuntee lähes jokaisen oppilaan etunimeltä ja etenkin vaihto-oppilaan. Mikäli kurssilla on vaihtari, on yleensä osa tunnista englannin kielellä jotta kaikki pystyis osallistumaan. Kaikki info kerrotaan myös sille vaihtarille tasan niin monta kertaa kun on tarve, ja koko koulu on oikeesti tarpeen vaatiessa valmis auttamaan.

Kyllä mä tiesin kun mä tänne tulin, että täällä on meniniki ihan eri. Pelkästään jo opiskelijamäärän puolesta, täällä kun on se päälle 900 oppilasta. Tiesin ettei kaikkia kiinnosta suomalainen vaihtari, mutta kyllä mä oon pettyny. Pettyny ja ärsyyntyny. Mä oletin, että kuukauden täällä hengailun jälkeen mun opettajat tietäis vaihtarin olemassaolon, ja vois tehä mulle jotain omia tehtäviä. Etenkin, kun meitä on kaksi vaihtaria samalla luokalla, ja eri opettajia yhteensä ehkä kuusi.

Jos siellä siis joku murlulainen tätä blogia lukee, ni sanokaapa rehtorille terkkuja. Siellä asiat ei vois vaihtarille paremmin olla! En oo pistäny vielä viestiä tästä mun nuorisovaihtoasiamiehelle täällä Thionvillen rotaryclubissa, mutta kohta varmaan pistän.

Anteeks avautuminen, mutta oli vaan pakko päästää tää ulos. Aina ei vaan vaihtarin elämä oo ruusuilla tanssimista.