Hupsista mikä viikon mittainen blogitauko mulle tulikaan! Totta puhuakseni koneelle en päässyt ollenkaan viimesen neljän päivän aikana, eikä niitä edeltävinä päivinäkään hirveesti luppoaikaa ollut.. Parempi kuitenkin myöhään kun ei milloinkaan eiks niin? ;)
Viikon verran myöhässä tuun nyt kertoilemaan teille vähän joulukuulumisia ja välipäivien hulinaa! Jouluahan tuli tosiaan vaan kolmesti tänä vuonna vietettyä, mutta siitä lisää tuonnenpana!
Jouluaattoaamu alko perinteiseen tapaan kalenterin viimeisen luukun avaamisella. Sen jälkeen mikään ei oikeen enää mennykkään mun perinteiden mukaan. Aamupalalla meillä oli riisipuuron sijasta paahtoleipää, ja telkkarista pauhas joulurauhan julistuksen sijaan musavideot. Vähän tuli jo ikävä kun kaverit pistivät whatsappiin viestejä jouluaterian ja joulusaunan jälkeen, täällä Ranskassa kun ei ollut oikeen mitään ohjelmaa koko päivänä!
Illalla pääsin sitten jouluSUIHKUN kautta laittamaan mekon päälle ja katolilaiseen joulumessuun! Messun jälkeen keräännyttiin sukulaisten kesken tänne, jaettiin lahjat, skypeteltiin mun perheelle ja näitten pojalle Meksikoon ja jaettiin lahjat. Sain mun vanhemmilta Suomesta mm. lipun Cheekin elokuiselle keikalle ja suklaata, ja mun hostperheeltä Thomas Sabon käsikorun ja aivan ihanan valokuvakansion, täynnä valokuvia mun edellisistä neljästä kuukaudesta ! ❤ Mulla alko kyyneleet valua ja menin ihan sanattomaks, on tää mun hostperhe niin rakas!
Kyyneleiden pyyhkimisen jälkeen riennettiinkin jo joulupöytään. Alkupalana meillä oli hanhenmaksaa, lohta ja simpukoita, mitkä ovat täällä perinteisiä jouluruokia. Pääruokana meillä oli perunaa ja ankkaa, sen jälkeen juustot ja jälkiruuaksi kaksi jouluhalkoa! Vähän erilaiset pöperöt kuin Suomessa, mutta kelpas mulle joka tapauksessa!
Itse joulupäivänä suunnattiin jälleen kirkkoon, tällä kertaa katsomaan mun hostsiskon esiintymistä joulukuvaelmassa! Kirkon jälkeen pakkauduttiin autoon ja riennettiin jo sukulaisten luo. Avattiin muutamat lahjat ja istuttiin jo toista kertaa notkuvan joulupöydän ääreen. Oli lohta ja hanhenmaksaa, kalkkunaa ja kinkkua, täytettyjä tomaatteja ja papuja ja vaikka mitä, eikä se jälkiruokapöytäkään kakkoseksi jäänyt! Lähes koko päivä vierähtikin siinä ruokapöydässä istuen ja sukulaisten kanssa jutellen, illalla palattiin takaisin kotiin ja mentiin suoraan nukkumaan.
Tapaninpäivänä torstaina heitettiin urakalla vaatetta laukkuun, napattiin isovanhemmat mukaan ja lähdettiin jälleen Grenoblen suuntaan mun hostperheen serkuilla käymään. Yli viisi tuntia tien päällä polvet suussa, ei paljoo naurattanu viimeisen tunnin aikana.. Perillä meitä kuitenkin ilostutti pieni 4-vuotias Eliot ja lähes valmis ruokapöytä. Eikä muuten syöty mitään ihan perusmättöä, lautaselle rätkästiin sitruunapastaa venäläisen kaviaarin kanssa (enkä nyt edes vitsaile!)!
Perjantaina oli alkuperäsen suunnitelman mukaan tarkotus lähteä laskettelemaan, mutta nukuttiin koko lauma sitten tyylikkäästi sen verran pommiin, ettei ollu mitään järkeä enää lähteä ajamaan kahden tunnin matkaa vuorille. Iskettiin sitten tyylikkäät vaelluskengät jalkaan ja lähdettiin autolla kohti vuoria. Käveltiin pienessä pikkukylässä ja käytiin museossa, jossa sain kuunnella kaikki infot tollasesta radiopuhelimen näkösestä vekottimesta englanniks. Ja arvatkaapa oliko Suomi taas kerran leikattu maailmankartalta pois...
Nuo maisemat tuolla Grenoblessa päin on kyllä aivan mielettömät. Niin hienot, ettei ne näytä edes tosilta, vaan joltain tietokoneruudulta joka näyttää kuvaa vuorista. Grenobleen on siis vielä tänä vaihtovuonna päästävä!
Pikku vaellukselta kotiin päästyämme katottiin leffaa ja googlattiin lippujen + välineiden vuokraushinta, ja saatiin sellanen lopputulos, ettei rinteeseen olis meillä mitään asiaa. Oltiin Sarahin kanssa tosi pettyneitä, me oltiin kuitenkin odotettu nimenomaan sitä laskettelua tältä reissulta.
Lauantai-aamuna revittiin kuitenkin ittemme puoli kuuden aikaan ylös, ja tunnin päästä oltiin jo matkalla kohti vuoria. Kaksi tuntia kulu kevyesti auringonnousua vuorten lomasta ihastellen (ja ehkä vähän torkkuenkin..krhm). Syötiin aamupala ja lähdettiin Sarahin kanssa kiertelemään ja kuvailemaan hiihtokeskusta, ja ehkä vähän niitä vuoriakin. Kateudesta vihreinä kateltiin, kun kaikki muut laskivat rinteissä, kantoivat lautoja ja suksia olallaan ja vetivät monoja jalkoihin. Törmättiinkin sitten pian eräässä urheiluliikkeessä välinevuokraus-tarjoukseen, etittiin hostvanhemmat käsiin ja pyydettiin nätisti. Ja niinhän siinä kävi, että...
... reilun puolen tunnin päästä meikäläisellä oli sukset jalassa ja neljän tunnin lippu vasemmassa taskussa! Luciella oli samanlainen setti kun mulla, ja Sarahilla kahden tunnin lautailukurssi. Korkein rinne lähti 2100 metrin korkeudesta ja voi jummi niitä maisemia sieltä korkealta!
Neljän tunnin jälkeen nälkä kurni jo siihen malliin, että ruokaa oli saatava. Ruoan jälkeen kipaistiinkin bobsleigh-radalle (siis mikä tuo sana on suomeks?!?!?). Mun hostvanhemmat oli saanu joululahjaks kyydin tollasessa valkoisessa kelkassa koko bobsleigh-radan lävitse. Itse rata oli valmistettu aikoinaan Olympialaisia varten, eli aika ainutlaatuisesta jutusta oli kyse! Meno oli kuulemma villiä, olisin ite halunnu kanssa kokeilla, ehkä joskus toiste sitten (:
Bobsleigh-radalta takaisin hiihtokeskukseen päästyämme, oli paikan päällä alkanu aivan järkyttävä lumipyry. Ranskalaisittain meillä ei ollut autossa kuin kesärenkaat, lunta tuli ainakin se 10cm ja me oltiin vuoren huipulla. Kyllä muuten pelotti kun lähdettiin ajamaan! N. 8km/h ensimmäiset kymmenen mutkaa, ja sen jälkeen tiet olivatkin jo sulia. Vahingoilta selvittiin siis tällä kertaa, mutta kyllä pelotti!
Eilen ei sitten mitään hirveen erikoista tapahtunukkaan. Katottiin leffoja, käytiin ulkoilemassa ja päästiin ajelulle mun hostäidin veljen kesäautolla! Illalla vedettiin kolmatta kertaa viikon sisään juhlamekot päälle ja suunnattiin joulupöytään! Kanaa, perunoita, juustoja ja jälleen jouluhalko jälkkäriksi, voi sanoa että on tullut jouluruokaa nyt ihan kunnolla syöneeksi! Tänään herättiin aamulla, työnnettiin laukut takaisin auton perään ja lähdettiin kotia.
Sellainen joulu ja eka lomaviikko tälläkertaa! Tästä eteenpäin hulinaa sitten riittääkin siihen malliin, että seuraava postaus taitaa tulla vasta seuraavan hostperheen luota... hui! Hyvää uutta vuotta 2014 kuitenkin jokaiselle, tehdään ensi vuodesta vielä parempi kuin tämä edellinen oli! ❤
31. joulukuuta 2013
23. joulukuuta 2013
Journée avec moi
Moi!
Mun on viimeisen reilun kolmen kuukauden ajan pitäny tehdä päivä kanssani-postaus ihan normaalista arkipäivästä täällä mun ekan perheen luona. Tyylilleni uskollisena jätin sen sitten viimeiseen koulupäivään ennen joululomaa ja perheenvaihtoa tottakai. Ja unohdin kameran kotiin. Ja unohdin ottaa kuvia. Eikä tääkään päivä ihan mikään tavallinen ollut. Mutta täältä tää nyt tulee joka tapauksessa!
Flickr ei suostunut tällä kertaa yhteistyöhön, joten latasin nää kuvat poikkeuksellisesti itse bloggerin kautta, sen takia ne on nyt vähän pienempiä. Mutta ei anneta sen häiritä!
Perjantai-aamuna herätyskello soi 6.20. Kampesin itteni vaivalla ylös, nappasin aamusuklaan kalenterista ja suuntasin kylppäriin tekemään itsestäni ihmisen näköisen. Perheessä meitä on kolme naista ja yksi kylppäri, voitte vaan kuvitella millasta säätämistä se on joka aamu :D Meikin ja hiusten jälkeen kipaisin takaisin huoneeseeni vaihtamaan vaatteet, nappasin koululaukun mukaan ja suuntasin...
... aamupalalle! Ranskalaiset syö tosi sokerisen aamupalan, hillo- tai nutellaleipää, suklaamuroja ja kaakaota. Mun hostäiti oli kuitenkin ostanu mua ajatellen Saksasta mysliä (Thionvillestä kun sitä ei juuri mistään saa..), ja niinpä mun aamut on lähes poikkeuksetta startannu myslillä ja teellä! Okei on niitä nutellaleipiäkin syöty, mutta kouluaamusin mysli tai porukoitten Suomesta lähettämä puuro on se mun juttu.
7.20 seisoinkin jo Sarahin kanssa bussipysäkillä, ja 7.23 hypättiin bussiin. Koulubussi tulee joka aamu pitkän matkan takaa ja meidän pysäkki on toiseksi viimeinen ennen Thionvilleen pääsyä, eli istumapaikasta saa vain haaveilla. En muista Suomessa varmaan koskaan seisoneeni bussissa, mutta niin vain täällä joka ikinen kouluaamu. Tällä kertaa bussissa oli kuitenki tilaa normaalia enemmän. On ollut niitäkin aamuja, jolloin kuski avaa oven, huikkaa ettei sisällä ole tilaa ja jatkaa matkaansa jättäen meidät kaikki pysäkille.
Koululle saavuin siinä kahdeksan maissa, ja suunnistin tupakoivien ihmisten lävitse kohti koulua. Perjantaisin mulla on koulua vain 8-10, eli aika rento viimeinen koulupäivä. Etenkin, kun toinen tunneista on englantia! Englannin tunnilla kuunneltiin väittelyitä, ja historian tunnilla opiskeltiin ensimmäistä maailmansotaa. Sain yhdeltä kaverilta joululahjaksi ihanan kirjeen, jossa se mm. kerto ikävöivänsä mua jo nyt vaikka lähden takaisin Suomeen vasta seitsemän kuukauden jälkeen! ❤
Ja kuten joka ikinen perjantai, nappasin lyhyen koulupäiväni päätteeksi nappasin bussin Thionvillen keskustaan ja menin syömään australialaisen Finleyn ja kanadalaisen Olivian kanssa. Meillä on tapana tavata subwayn edessä, jonka jälkeen käydään hakemassa jokaiselle ruoat (tällä kertaa Olivia tilas subin, Finley halus kebabbia ja meikäläinen söi pastaa). Ruokien hakureissun jälkeen mennään meidän vakkaribaariin Latitude 49:ään, jossa saa syödä omia ruokiaan jos ostaa limsat paikan päältä. Lisäks baarissa on ilmanen wi-fi! :D
Kyseinen perjantai oli nyt viimeinen kerta, kun voitiin näin tehdä, Finleyllä kun lähtee lentokone 12. tammikuuta takaisin Australian lämpöön. Niin raastavaa joutua sanomaan hyvästejä jo neljän kuukauden jälkeen. En halua!! Onneks ehditään vielä nähdä ennen sen lähtöä (:
Kesken tyttöjen treffailun Thomas pisti mulle viestiä käskien tulemaan kylään. Niinpä tyttöjen lähtiessä takaisin koulun penkille, meikäläinen suuntas bussilla kohti kolmannen perheen kotia. Annoin Thomasille mun joululahjan ja sain siltä jotain vastalahjaksi, mutta se mokoma niittas lahjapussin suun kiinni etten nää sen sisältöä. Plääh.
Iltapäivä meni rennosti kissoja silitellen, jutustellen ja nauraen. Ihan hassua kuvitella, että vielä joku kaunis päivä oikeesti muutan Thomasin taloon asumaan. Kyllähän se jo nyt tuntuu ihan kodilta, mutta silti jotenki vähän hassua :D Mutta en valita!
Yhtäkkiä Thomas ilmoitti mulle, että nyt lähdetään. Takit niskaan ja menoks, eikä mulla ollu harmainta aavistusta minne :D Näin tapahtuu periaatteessa joka ikinen kerta, kun tuon äijänkäppyrän kanssa aikaani vietän. Tällä kertaa hypättiin autoon, käytiin hakemassa jotain lappusia parista virastosta ja sen jälkeen jäätiin odottamaan yhtä Thomasin kaveria.
Kaverin saavuttua ajettiin lähimpään elektroniikkaliikkeeseen ostamaan kiharrustikku ja sauvasekoitin, ihasteltiin erilaisia lankapuhelimia ja naurettiin keittokirjoille (fait cuisine = fat cuisine). Sitten kaarrettiinkin jo lähimmän jättiruokakaupan parkkipaikalle ja suunnistettiin suklaahyllylle. Suklaashoppailujen jälkeen tulikin vähän kiirus, mulla oli 20 minuuttia aikaa ehtiä kotiin, me oltiin väärällä puolella kaupunkia ja illan ruuhkat oli pahimmillaan.
Ehdin kaikista ennusteista huolimatta ajoissa kotiin, kouraisin karatekamat ja mandariinin mukaan ja hyppäsin autoon. Hostisän kyydillä äkkiä Sarahin koululle sitä hakemaan ja pikapikaa dojolle karatereeneihin! Normiarkenakin meillä on Sarahin kanssa perjantaisin karatea, mutta tänä perjantaina meininki oli vähän eri: meillä oli eka vyökoe! Tatamilla me oltiin vajaa puoli tuntia ennen kokeen alkua lämmittelemässä ja treenaamassa muiden valkovöisten kanssa. Kyllä huomas, että meitä kaikkia vähän jännitti!
Normaalisti meidän harkat pitävä sensei puhuu sujuvaa englantia, eli jos en ranskaksi ymmärrä, niin mulla on joku joka selittää. Vyökokeen veti kuitenkin karateseuran perustaja, Ranskan-, Euroopan- ja maailmanmestari, yhdeksän danin Gilbert Gruss, joka ei englantia puhu. Siihen päälle kun lätkästiin kaikki stressi kokeen läpäsystä sun muut, voin sanoo ettei todellakaan ollu mun paras suoritus. Olin jo ihan varma, että vyö jäi saamatta...
...mutta sieltä se tuli kuitenkin! Voimaa on saatava liikkeisiin lisää ja perusasennon kanssa pitää tehdä vielä paljon töitä, mutta läpäisin vyökokeen! Se tunne kun sai ekaa kertaa kietaista ton keltasen vyön vyötärölle sen valkoisen sijasta, aijaijai. Olin yhtä hymyä koko loppuillan!
Kokeitten jälkeen meillä olikin karateseuran pikkujoulut. Oli tosi mukava jutella kaikkien kanssa, kun ei treenien aikana oikeen pysty. Tosi monia kysymyksiä sain Suomesta ja siitä, miksi ihmeessä oon täällä. Kuitenkin kaikki kehu mun ranskaa ja oli tosi ilosia, että ovat saaneet vähän kansainvälisyyttä tänne karatejengiin. Monsieur Gruss kertoi Suomesta tulevan hyviä karatekoja, ja sensei (jonka voi kuvasta pongata vasemmalta, serviettejä ojentavien käsien takaa) heitti koko ajan vitsiä mun ulkomaalaisuudesta. Oon ollu porukassa mukana reilut kolme kuukautta, mutta voin jo valehtelematta sanoa tätä dojoa ja näitä ihmisiä jo toiseksi (hetkinen, viidenneksi?) perheekseni! ❤
Tuolta kotiuduttiinkin sitten kuolemanväsyneinä yhden aikaan aamuyöstä kotia, jonka jälkee nopee naamanpesu ja unille.
Ei tosiaan ollut siis ihan tavallinen perjantai, mutta lähes. Toivottavasti saitte ees jonkinmoista käsitystä mun arjesta täällä! Nyt haluun toivottaa teille kaikille oikeen ihanaa joulua, nauttikaa siitä mahdollisimman paljon missä ikinä sitten oottekin! ❤ Ja onnitteluja vyökokeen läpäsystä otetaan vastaan ;)
18. joulukuuta 2013
Kuulumisia!
Laiska vaihtari täällä moi.. Mulla ei vaan jotenkin oo riittäny yhtään motivaatio alkaa käymään läpitte kuvia, muokkailemaan ja lataamaan niitä ja sitten vielä kirjoittaa kunnon tekstit kylkeen. Eli toisin sanoen pitääkseni tän blogin hengissä, istuin kameran edessä reilut viis minuuttia ja kuvasin teille videon mun viimeaikaisista kuulumisista (: Ainakin edellisellä kerralla videosta tykättin, miten on tällä kertaa?
Ps. Jos jollain on jokin vippaskonsti millä saan youtuben lataamaan mun videot vähän nopeammin kun reilun kymmenen tunnin latausajalla, ottaisin niitä mielelläni vastaan....
Ja laadun saa paremmaksi tuolta alareunasta!
Pps. Eikö oo söpö toi alotuskuva? ;)
Ps. Jos jollain on jokin vippaskonsti millä saan youtuben lataamaan mun videot vähän nopeammin kun reilun kymmenen tunnin latausajalla, ottaisin niitä mielelläni vastaan....
Ja laadun saa paremmaksi tuolta alareunasta!
Pps. Eikö oo söpö toi alotuskuva? ;)
10. joulukuuta 2013
Saint Nicolas II
Terve! Viime tiistain lisäksi pääsin viikonloppuna juhlistamaan Saint Nicolasta, nyt jo siis toistamiseen. Kyseessä oli rotareiden järjestämä orientointumis-viikonloppu ja oli kyllä tosi mukava nähä näitäkin natiaisia pitkästä aikaa! Itteni sain lääkkeitten voimalla kammettua ylös sängystä ja mukaan, ääni tosin loppu kesken viikonlopun eikä maanantaina ollut mitään asiaa kouluun, mutta oli se sen arvoista!
Museon jälkeen meillä koitti tunnin mittainen vapaa-aika, joka käytettiin tehokkaasti vessaa metsästämällä ja noita naisia väistelemällä. Kolme korkealta ja kovaa laulavaa naista, jotka kiersivät Place Stanislasta ympäri herätti kyllä niin pelkoa kuin ärsyyntymistäkin.
Illan pimetessä koitti koko lauantain odotetuin hetki: Saint Nicolaksen juhla Place Stanislaksella. Aukiolla oli väkeä kuin meren mutaa ja kaikki me vaihtarit oltiin vaan yhessä kasassa, yrittäen pitää toisiamme lämpiminä :D Oltiin oltu lähes koko päivä siis ulkona, eli pikkuhiljaa alko vilu tulla tällekkin suomalaiselle.. Mutta oli kyllä kaiken sen odottelun arvosta! Koko aukio pimennettiin ja seinille heijastettiin animaatio Saint Nicolasin tarinasta (joka löytyy edellisestä postauksesta). Välillä tarina kuitenkin pysähtyi, ja silloin alkoivat aivan mahtavat ilotulitukset! En oo rehellisesti sanoen nähny koskaan aikasemmin noin hienoja ilotulituksia. Taustalla soi musiikki ja ympärillä hihku 23 vaihtaria ja kaks rotexia.
Spektaakkelin jälkeen hypättiin bussiin ja suunnattiin kohti Pyhän Nikolauksen kirkkoa (tää tuntuu olevan aika iso juttu näille...). Bussimatkalla yritettiin selittää Saran kanssa yhdysvaltalaiselle Maxwellille (? miten nimi Maxwell taipuu apua) suomen kielen kiemuroita, ja saatiinkin loppujen lopuksi poikaparka aivan sekaisin. Kirkolle päästyämme meille annettiin kynttilät käteen ja käsky lähteä väkijoukon perään kirkkoa kiertämään. Kaikki kirkossa olleet ihmiset laulo, ja valehtelematta se laulu oli sama koko sen kahden tunnin ajan mikä me tuolla kirkossa vietettiin. Kertosäkeen kohdalla kynttilät nostettiin ilmaan ja laulu raikas kovempaa, ja kyllä mekin ne sanat sitte loppujen lopuksi opittiin! Tes vieux amis, les enfants des Lorrains!
Kirkosta ulos selvittyä ja paperit (vahingossa) poltettua oli aika majottautua. Ite menin australialaisen Maran nuorisovaihtoasiamiehen luo, Maran ja kanadalaisen Olivian kanssa. Nukuttiin yö suhtkoht rauhassa ja lähdettiin seuraavana aamuna klo 11 brunssille. Ranskalainen brunssi aijaij mitä herkkuja sielä olikaan.. ❤
Brunssin jälkeen suunnattiin läheiseen puistoon ottamaan yhteiskuvia bleisereiden ja lippujen kanssa, ja kuvaamaan muutamia videoita mm. piirin 1790 outboundeille ja rotaryclubeille. Ite en saanu niitä kuvia vielä käsiini tähän hätään.. Kuvailusession jälkeen suunnattiin jälleen museoon, tällä kertaa Lorrainen alueen omaan museoon. Opin jälleen uutta, tää Lorrainen alue on kuulemma joskus muinoin ollut oma valtionsa!
... Saint Nicolaksen paraati! Kaikki Nancyn kaupungin eri osat ja pikkukylät sen ympäriltä olivat valmistaneet paraativaunun kuvastamaan kylänsä erikoisuutta. Nähtiin teollisuutta, leivonnaisia ja vaikka mitä! Paraatin jälkeen suunnattiin laumalla juna-asemalla, jossa koitti koko viikonlopun kurjin ja ikävin hetki.
Mä olin itkeny yhden kerran sen jälkeen kun kotoa elokuussa lähdin, ja siitä kerrasta voi lukea lisää täältä, mutta sunnuntai-iltana itkin. Onhan vaihtarikamujen hyvästeleminen aina vähän ikävää, mutta tällä kertaa hommasta teki tosi ikävän Isabellan ja Maran hyvästely. Brasiliasta ja Australiasta kotoisin olevat tytöt näin siis viimeistä kertaa piitkiin pitkiin aikoihin, eikä itkusta vaan meinannu tulla loppua. Mutta se kuuluu elämään, se kuuluu vaihtovuoteen. On niin suuri rikkaus tuntea ihmisiä eri puolilta maailmaa, ja sen suuri hinta on ikävä. Mutta mä tiedän, että me tullaan vielä tapaamaan!❤
Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli ihan mahtava, mitä nyt en voinut sunnuntaina enää paljon mitään puhua äänen kadottua, mutta mitäs me pienistä kun ei pienetkään meistä!
Launantai-aamuna hilasin siis itteni kaikkine kamoineni Thionvillen (tai tutusti T-townin) juna-asemalle ja hyppäsin paikallisjunaan kohti läheistä isompaa kaupunkia Nancya. Tunnin matkaamisen jälkeen treffattiin juna-asemalla ja lähdettiin kohti Place Stanislasta ja sen laitamilla olevaa museota. En todellakaan ymmärrä miks meidät roudataan joka ikinen kerta eri museoihin..
> Sandra (Meksiko), Leonardo (Chile), Jennifer (Taiwan), Amanda (Suomi!!), Camille (USA), Finn (Saksa), minä ja Sara
Minä ja Axel
Tosiaan kun lauantaina itse paikanpäälle saavuin, alko mun ympärillä ihme kuhina. "Aino, täällä on toinen suomalainen! Aino, äkkiä tänne!" En tajunnu yhtään mistä oli kyse, sillä kyllähän mä tiesin Amandan, meidän piirin toisen suomivaihtarin paikalle tulevan. Selvis kuitenkin, että kyse oli aivan toisesta suomalaisesta. Vuonna 2009-2010 Nancyssa ollut suomivaihtari Sara oli vaihtanut Lappeenrannan maisemat Nancyyn , ja toimi näin rotexina meidän lauman mukana! Ite jäädyin kyllä täysin siihen paikaan kun piti suomee alkaa puhumaan haha :D Mutta oli tosi kiva tavata!
Toinen yllärivieras oli myös rotex, vuosi sitten Australiassa majaillut Axel. Tosi mukava heppu tämäkin!
> Mara (Australia), Finn, minä ja Olivia (Kanada)
Me pohjoisen asukit eli minä sekä Olivia ja Niklas Kanadasta!
Museon jälkeen meillä koitti tunnin mittainen vapaa-aika, joka käytettiin tehokkaasti vessaa metsästämällä ja noita naisia väistelemällä. Kolme korkealta ja kovaa laulavaa naista, jotka kiersivät Place Stanislasta ympäri herätti kyllä niin pelkoa kuin ärsyyntymistäkin.
Illan pimetessä koitti koko lauantain odotetuin hetki: Saint Nicolaksen juhla Place Stanislaksella. Aukiolla oli väkeä kuin meren mutaa ja kaikki me vaihtarit oltiin vaan yhessä kasassa, yrittäen pitää toisiamme lämpiminä :D Oltiin oltu lähes koko päivä siis ulkona, eli pikkuhiljaa alko vilu tulla tällekkin suomalaiselle.. Mutta oli kyllä kaiken sen odottelun arvosta! Koko aukio pimennettiin ja seinille heijastettiin animaatio Saint Nicolasin tarinasta (joka löytyy edellisestä postauksesta). Välillä tarina kuitenkin pysähtyi, ja silloin alkoivat aivan mahtavat ilotulitukset! En oo rehellisesti sanoen nähny koskaan aikasemmin noin hienoja ilotulituksia. Taustalla soi musiikki ja ympärillä hihku 23 vaihtaria ja kaks rotexia.
Spektaakkelin jälkeen hypättiin bussiin ja suunnattiin kohti Pyhän Nikolauksen kirkkoa (tää tuntuu olevan aika iso juttu näille...). Bussimatkalla yritettiin selittää Saran kanssa yhdysvaltalaiselle Maxwellille (? miten nimi Maxwell taipuu apua) suomen kielen kiemuroita, ja saatiinkin loppujen lopuksi poikaparka aivan sekaisin. Kirkolle päästyämme meille annettiin kynttilät käteen ja käsky lähteä väkijoukon perään kirkkoa kiertämään. Kaikki kirkossa olleet ihmiset laulo, ja valehtelematta se laulu oli sama koko sen kahden tunnin ajan mikä me tuolla kirkossa vietettiin. Kertosäkeen kohdalla kynttilät nostettiin ilmaan ja laulu raikas kovempaa, ja kyllä mekin ne sanat sitte loppujen lopuksi opittiin! Tes vieux amis, les enfants des Lorrains!
Kirkosta ulos selvittyä ja paperit (vahingossa) poltettua oli aika majottautua. Ite menin australialaisen Maran nuorisovaihtoasiamiehen luo, Maran ja kanadalaisen Olivian kanssa. Nukuttiin yö suhtkoht rauhassa ja lähdettiin seuraavana aamuna klo 11 brunssille. Ranskalainen brunssi aijaij mitä herkkuja sielä olikaan.. ❤
Sara!
Brunssin jälkeen suunnattiin läheiseen puistoon ottamaan yhteiskuvia bleisereiden ja lippujen kanssa, ja kuvaamaan muutamia videoita mm. piirin 1790 outboundeille ja rotaryclubeille. Ite en saanu niitä kuvia vielä käsiini tähän hätään.. Kuvailusession jälkeen suunnattiin jälleen museoon, tällä kertaa Lorrainen alueen omaan museoon. Opin jälleen uutta, tää Lorrainen alue on kuulemma joskus muinoin ollut oma valtionsa!
>Olivia, Maxwell (USA), Finn, Kate (USA), meiksi, Niklas, Amanda, Jennifer, Sandra
Museon jälkeen suunnattiin kiertelemään jollekkin vanhalle torille, joka muistutti mua vähäsen Pariisin Champs-Élyséestä! Pompittiin kojusta kojuun, naurettiin ja pidettiin vaan hauskaa. Aika juoksikin, ja pian oli meidän vuoro juosta erääseen kahvilaan. Kuumat kaakaot ja leivonnaiset naamariin, Lorrainen herkkujen reseptivihkonen takataskuun ja takaisin kadulle. Alkamaisillaan kun oli...
... Saint Nicolaksen paraati! Kaikki Nancyn kaupungin eri osat ja pikkukylät sen ympäriltä olivat valmistaneet paraativaunun kuvastamaan kylänsä erikoisuutta. Nähtiin teollisuutta, leivonnaisia ja vaikka mitä! Paraatin jälkeen suunnattiin laumalla juna-asemalla, jossa koitti koko viikonlopun kurjin ja ikävin hetki.
Mä olin itkeny yhden kerran sen jälkeen kun kotoa elokuussa lähdin, ja siitä kerrasta voi lukea lisää täältä, mutta sunnuntai-iltana itkin. Onhan vaihtarikamujen hyvästeleminen aina vähän ikävää, mutta tällä kertaa hommasta teki tosi ikävän Isabellan ja Maran hyvästely. Brasiliasta ja Australiasta kotoisin olevat tytöt näin siis viimeistä kertaa piitkiin pitkiin aikoihin, eikä itkusta vaan meinannu tulla loppua. Mutta se kuuluu elämään, se kuuluu vaihtovuoteen. On niin suuri rikkaus tuntea ihmisiä eri puolilta maailmaa, ja sen suuri hinta on ikävä. Mutta mä tiedän, että me tullaan vielä tapaamaan!❤
Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli ihan mahtava, mitä nyt en voinut sunnuntaina enää paljon mitään puhua äänen kadottua, mutta mitäs me pienistä kun ei pienetkään meistä!
6. joulukuuta 2013
Saint Nicolas
Terve vaan kaikille ja hyvää synttäriä Suomi! (: Täällä kirjoittelen pitkästä aikaa sairaspedin ääreltä. Jos jonkun asian saan huonojen puolien listaani laittaa, niin se on kaiken maailman pöpöjen ja bakteerien tehokas leviäminen täällä. Maanantai-aamuna tervehdin kaveriani tuttuun tapaan poskipusuilla, ja kyselin sen jälkeen kuulumisia. "No mä olin viikonloppuna kipeenä ja tulin kouluun vaan tekemään enkun testin". Hyvä etten läimässy poikaparkaa poskille, hyvä kuitenkin että heti jälkeenpäin tuli asia ilmi!
Eilen käytiin hommaamassa mulle siis lääkettä oikeen roppakaupalla, tänä viikonloppuna kun olis luvassa niin kivaa tekemistä ettei sais kipeenä oikeen olla! Mitään vakavaa mulla ei kuitenkaan oo, ääni kuullostaa siltä kun olisin ketjupolttanu viisvuotiaasta asti ja kurkku on kipee, mutta eiköhän tästä pian jo nousta! Veikkaan myös tolla apteekista löytyneellä salmiakilla (!!❤) olevan vaikutusta paranemisvauhtiin!
Itteeni viihdyttääkseni päätin tulla kertomaan teille Saint Nicolaksesta. Mun hostäidin mukaan kyseinen juhla (jota muuten vietetään 6.12 eli virallisesti vasta tänään haha) on pelkästään Luxemburgissa, Belgiassa ja täällä Lorrainen alueella Ranskassa. Kahdessa ensimmäiseksi mainitussa paikassa kyseinen pyhimys on jopa tärkeempi kuin Joulupukki!
Eräänä talvisena iltana kolme nuorta poikaa koputtivat erään lihakauppian oveen ja pyysivät yösijaa. Lihakauppias avasi ovensa, päästi pojat sisään ja ampui heidät. Hän pilkkoi poikien lihat siististi ja pisti ne pataan ja padan uuniin. Ei mennyt aikaakaan kun ovelta kuului jälleen koputus. Lihakauppias meni avaamaan, ja löysi oven takaa kaapuihin pukeutuneen muukalaisen. Muukalainen pyysi lihaa syödäkseen, ja lihakauppias päätti tarjota hänelle pataansa. Annoksen eteensä saatuaan muukalainen loihtii pojat jälleen eläviksi, ja lihakauppias kohtaa ikävän lopun.
Tiistai-iltana ennen rotarykokoukseen lähtöä kuulin ovikellon soivan, ja pian Lucien kiljuvan "SAINT NICOLAS KÄVI TÄÄLLÄ!!! AINO JA SARAH ÄKKIÄ TÄNNE!!" Kipitettiin sitten Sarahin kaa pikapikaa ovelle, ja nähtiin kolme lautasta maassa. Normaalisti Saint Nicolas tulee kylään vasta kuudes päivä, mutta koska tiistai-ilta oli ainut ilta koko viikolta kun oltiin koko perheen kanssa yhdessä kotona, se tuli meille jo aikasemmin.
Saint Nicolaksena on tapana, että perheen lapset saa pienet lahjat. Tänä vuonna sain Jeff de Brugesin suklaisen Saint Nicolaksen (belgialaista suklaata nam!), appelsiinin, pain de epicen (ihan suomalaisilta joulupipareilta tuoksuvan leivonnaisen), Carambareja (ranskalaisia karkkeja, kaikkien lasten suosikki!) ja kolme pientä reseptikirjaa! ❤❤ Etenkin noista reseptikirjoista tykkäsin ihan hirveesti, löytyy kaikki perus ranskalaiset leivonnaiset, ja lisäks tää mun hostperhe lupas lähettää mulle sitten tulevaisuudessa Carambareja suomeen jos tarve iskee haha :D
Pitihän noita reseptejä sitten jo kokeilla, ja niin meikäläinen leipas keskiviikko-illan piristeeks koko perheelle Carambar-muffinsit. Oli tosi hyvää, ens kerralla vois yrittää tehdä crème brûrléen tai mille feuille au nutella:n ;)
Että sellanen Saint Nicolas tuli täällä vietettyä, viikonloppuna mennään vaihtareiden kanssa juhlistamaan sitä vielä komeammin mutta siitä lisää myöhemmin!
Vielä tähän loppuun on ihan pakko mainita yhtestä saavutuksesta, josta oon aika ylpee! Mun luokalla oli tiistai-iltana conseil de classe, eli vähän vanhempain-illan tyylinen juttu, jossa koko luokka kokoontui illalla yhteen koululle opettajien kanssa. Vaihtarina mun ei ite tarttenu sinne osallistua, vaan menin sen sijasta rotarykokoukseen. Kun tuli kokouksessa mun puheenvuoron aika (sain siis esitellä itteni vielä kerran ja kertoo vähän kuulumisia), nousi eräs mun hostclubin jäsenistä seisomaan. Kyseinen jäsen on mun lukion rehtori, ja hän ilmoitti mun saaneeni sen illan conseil de classessa felicitationit eli onnittelut näin suomeksi käännettynä. En oo koskaan varmaan saanu niin kovia aplodeja kuin silloin, kaikki nousi seisomaan ja taputti mulle!! "Uskomatonta, aivan uskomaton saavutus!" "On meillä esimerkillinen vaihto-oppilas täällä!" "Loistavaa työtä Eino!" Nätisti kiitin kaikkia, vaikkei mulla ollut mitään käryä mitä tapahtui :D Kotiin saavuttua kysyin mun hostisältä mitä koko juttu tarkoitti, ja hän selitti mun saaneen kunniamaininnan hyvistä arvosanoista, positiivisesta opiskeluasenteesta ja hyvän luokkahengen luomisesta! Meidän luokalta oli mun lisäksi yksi oppilas saanut kyseisen maininnan, eikä hän ollut toinen luokkamme vaihtari Nuria. Kieltämättä aika hienolta tuntuu!
Eilen käytiin hommaamassa mulle siis lääkettä oikeen roppakaupalla, tänä viikonloppuna kun olis luvassa niin kivaa tekemistä ettei sais kipeenä oikeen olla! Mitään vakavaa mulla ei kuitenkaan oo, ääni kuullostaa siltä kun olisin ketjupolttanu viisvuotiaasta asti ja kurkku on kipee, mutta eiköhän tästä pian jo nousta! Veikkaan myös tolla apteekista löytyneellä salmiakilla (!!❤) olevan vaikutusta paranemisvauhtiin!
Itteeni viihdyttääkseni päätin tulla kertomaan teille Saint Nicolaksesta. Mun hostäidin mukaan kyseinen juhla (jota muuten vietetään 6.12 eli virallisesti vasta tänään haha) on pelkästään Luxemburgissa, Belgiassa ja täällä Lorrainen alueella Ranskassa. Kahdessa ensimmäiseksi mainitussa paikassa kyseinen pyhimys on jopa tärkeempi kuin Joulupukki!
Eräänä talvisena iltana kolme nuorta poikaa koputtivat erään lihakauppian oveen ja pyysivät yösijaa. Lihakauppias avasi ovensa, päästi pojat sisään ja ampui heidät. Hän pilkkoi poikien lihat siististi ja pisti ne pataan ja padan uuniin. Ei mennyt aikaakaan kun ovelta kuului jälleen koputus. Lihakauppias meni avaamaan, ja löysi oven takaa kaapuihin pukeutuneen muukalaisen. Muukalainen pyysi lihaa syödäkseen, ja lihakauppias päätti tarjota hänelle pataansa. Annoksen eteensä saatuaan muukalainen loihtii pojat jälleen eläviksi, ja lihakauppias kohtaa ikävän lopun.
Tiistai-iltana ennen rotarykokoukseen lähtöä kuulin ovikellon soivan, ja pian Lucien kiljuvan "SAINT NICOLAS KÄVI TÄÄLLÄ!!! AINO JA SARAH ÄKKIÄ TÄNNE!!" Kipitettiin sitten Sarahin kaa pikapikaa ovelle, ja nähtiin kolme lautasta maassa. Normaalisti Saint Nicolas tulee kylään vasta kuudes päivä, mutta koska tiistai-ilta oli ainut ilta koko viikolta kun oltiin koko perheen kanssa yhdessä kotona, se tuli meille jo aikasemmin.
Saint Nicolaksena on tapana, että perheen lapset saa pienet lahjat. Tänä vuonna sain Jeff de Brugesin suklaisen Saint Nicolaksen (belgialaista suklaata nam!), appelsiinin, pain de epicen (ihan suomalaisilta joulupipareilta tuoksuvan leivonnaisen), Carambareja (ranskalaisia karkkeja, kaikkien lasten suosikki!) ja kolme pientä reseptikirjaa! ❤❤ Etenkin noista reseptikirjoista tykkäsin ihan hirveesti, löytyy kaikki perus ranskalaiset leivonnaiset, ja lisäks tää mun hostperhe lupas lähettää mulle sitten tulevaisuudessa Carambareja suomeen jos tarve iskee haha :D
Pitihän noita reseptejä sitten jo kokeilla, ja niin meikäläinen leipas keskiviikko-illan piristeeks koko perheelle Carambar-muffinsit. Oli tosi hyvää, ens kerralla vois yrittää tehdä crème brûrléen tai mille feuille au nutella:n ;)
Että sellanen Saint Nicolas tuli täällä vietettyä, viikonloppuna mennään vaihtareiden kanssa juhlistamaan sitä vielä komeammin mutta siitä lisää myöhemmin!
Vielä tähän loppuun on ihan pakko mainita yhtestä saavutuksesta, josta oon aika ylpee! Mun luokalla oli tiistai-iltana conseil de classe, eli vähän vanhempain-illan tyylinen juttu, jossa koko luokka kokoontui illalla yhteen koululle opettajien kanssa. Vaihtarina mun ei ite tarttenu sinne osallistua, vaan menin sen sijasta rotarykokoukseen. Kun tuli kokouksessa mun puheenvuoron aika (sain siis esitellä itteni vielä kerran ja kertoo vähän kuulumisia), nousi eräs mun hostclubin jäsenistä seisomaan. Kyseinen jäsen on mun lukion rehtori, ja hän ilmoitti mun saaneeni sen illan conseil de classessa felicitationit eli onnittelut näin suomeksi käännettynä. En oo koskaan varmaan saanu niin kovia aplodeja kuin silloin, kaikki nousi seisomaan ja taputti mulle!! "Uskomatonta, aivan uskomaton saavutus!" "On meillä esimerkillinen vaihto-oppilas täällä!" "Loistavaa työtä Eino!" Nätisti kiitin kaikkia, vaikkei mulla ollut mitään käryä mitä tapahtui :D Kotiin saavuttua kysyin mun hostisältä mitä koko juttu tarkoitti, ja hän selitti mun saaneen kunniamaininnan hyvistä arvosanoista, positiivisesta opiskeluasenteesta ja hyvän luokkahengen luomisesta! Meidän luokalta oli mun lisäksi yksi oppilas saanut kyseisen maininnan, eikä hän ollut toinen luokkamme vaihtari Nuria. Kieltämättä aika hienolta tuntuu!
2. joulukuuta 2013
GRENOBLE
Moi!
En tiiä ootteko jo ruudun siellä puolella huomannu, mutta mun hostperhe tykkää matkustella paljon. On tullu käytyä niin Pariisit kun Munsteritkin, Luxembourgista ja Saksan rajalla pomppimisesta puhumattakaan. Mulle tää tietty passaa paremmin kun hyvin, pääsen näkemään paljon eri paikkoja tästä toisesta kotimaastani ja vielä parhaimmassa seurassa!
Joku voikin jo tästä johdattelusta arvata, että viimeviikonloppuna tuli taas reissattua, eikä tällä kertaa ihan missä sattuu. Lauantai-aamuna pakattiin ittemme autoon, ja varttia yli seitsemän oltiin jo tien päällä kohti kaakkois-Ranskaa ja Grenoblea. Yövyttiin Grenoblessa mun hostäidin veljen luona ja ai että rakastuin siihen taloon! Ikkunasta näky vuoret, kaikkialla soi musiikki ja hei, niillä oli violetti lattia!! ❤
Perheeseen kuuluu myös pieni 4-vuotias vintiö nimeltään Eliot. Vauhtia sillä kyllä riitti! Reilun viiden tunnin matkustamisen jälkeen saavuttiin perille noin kahden maissa, ja päivä menikin aika lailla sohvalla makoillen ja leffaa kattoen...
... kunnes tuli aika pistää vaatetta niskaan ja suunnata kohti mun elämän ensimmäistä rugby-peliä! Ulkona oli ehkä +3 astetta ja mulla oli päällä kollaripaita, neule, fleecehuppari ja talvitakki, hyvä etten tukehtunu!
Peli oli Grenoble vastaan Toulouse, ja niin vaan loppujen lopuksi sinipaitainen kotijoukkue vei voiton. Sarah kannustaa henkeen ja vereen Toulousea, sen fiilikset pelin jälkeen olikin sitten vähän sen mukaiset.. :D
Minä ja Thibault ja meidän yhteensopivat kaulaliinat! Tosiaan Thibault oli meidän mukana tällä reissulla. En muista oonko aikasemmin kertonu, mutta hän on siis tän perheen pojan Gaultierin (joka on tällä hetkellä Meksikossa vaihdossa) paras kaveri ja tälle mun hostperheelle kuin oma poika. Se tulee aina silloin tällöin iltasin meille syömään, ja nää viittaa keskenäänkin siihen kuin omaan lapseen ("Lucie, käy herättää veljes! Alain, sun poikas pisti viestin että se tulis tänä iltana syömään!). Ollaan käyty kannustamassa Thibaultia kun sen joukkueella on ollu rugby-peli, soiteltu sille kun se viikkoisin opiskelee Starbourgissa ja käyty niilläkin kylässä (välimatkaa ehkä se 500m nipinnapin). Eli periaatteessa mulla on tässä ekassakin perheessä hostveli! :D
Itse peli meni multa vähän ohi. Ei siinä, meillä oli hyvät paikat katsomossa ja kyllä siellä vajaan 20 000 ihmisen keskellä tunnelma oli pakostakin korkeella, mutta jotenkin se vähän häiritti etten osaa noita rugbyn sääntöjä juuri yhtään :D Sen sijaan keskityin valokuvaamaan (Zoomiputki olis kyllä ollu tosi kiva mutta enpä sellaista omista..) ja nauramaan Thibaultille, kun se innoissaan huus ja kannusti Grenoblea. Tosi kiva peli oli kuitenkin, ehkä vähän turhan väkivaltanen laji mulle mutta muuten ihan jees!
Pelin jälkeen suunnattiin ensin syömään ja sen jälkeen vähän viihteelle Sarahin ja Thibaultin kanssa, hostisän valvovan silmän alla tietty :D
Sunnuntaista mulla ei oo kuvia, mutta eipä silloin juuri mitään erikoista autossa istumista lukuunottamatta tapahtunu. Alkuperäsen suunnitelman mukaan meillä oli herätys yhdeksältä ja lähtö takaisin Illangeen viimeistään kymmeneltä, mutta oikeasti me kaikki kömmittiin ylös sängyistämme vasta vähän kymmenen jälkeen. Aamupala nassuun ja tien päälle, ja vihdoin viimein reilun viiden tunnin jälkeen kotiovella. Tykästyin kyllä tosi paljon tohon kaupunkiin, eikä yhtään haittaa että ollaan lähdössä sinne reilun kolmen viikon päästä uudelleen.. ;)
Ps. Arvatkaa kenellä on paras hostäiti! Terveisin Aino 17v.
En tiiä ootteko jo ruudun siellä puolella huomannu, mutta mun hostperhe tykkää matkustella paljon. On tullu käytyä niin Pariisit kun Munsteritkin, Luxembourgista ja Saksan rajalla pomppimisesta puhumattakaan. Mulle tää tietty passaa paremmin kun hyvin, pääsen näkemään paljon eri paikkoja tästä toisesta kotimaastani ja vielä parhaimmassa seurassa!
Joku voikin jo tästä johdattelusta arvata, että viimeviikonloppuna tuli taas reissattua, eikä tällä kertaa ihan missä sattuu. Lauantai-aamuna pakattiin ittemme autoon, ja varttia yli seitsemän oltiin jo tien päällä kohti kaakkois-Ranskaa ja Grenoblea. Yövyttiin Grenoblessa mun hostäidin veljen luona ja ai että rakastuin siihen taloon! Ikkunasta näky vuoret, kaikkialla soi musiikki ja hei, niillä oli violetti lattia!! ❤
Perheeseen kuuluu myös pieni 4-vuotias vintiö nimeltään Eliot. Vauhtia sillä kyllä riitti! Reilun viiden tunnin matkustamisen jälkeen saavuttiin perille noin kahden maissa, ja päivä menikin aika lailla sohvalla makoillen ja leffaa kattoen...
... kunnes tuli aika pistää vaatetta niskaan ja suunnata kohti mun elämän ensimmäistä rugby-peliä! Ulkona oli ehkä +3 astetta ja mulla oli päällä kollaripaita, neule, fleecehuppari ja talvitakki, hyvä etten tukehtunu!
Peli oli Grenoble vastaan Toulouse, ja niin vaan loppujen lopuksi sinipaitainen kotijoukkue vei voiton. Sarah kannustaa henkeen ja vereen Toulousea, sen fiilikset pelin jälkeen olikin sitten vähän sen mukaiset.. :D
Minä ja Thibault ja meidän yhteensopivat kaulaliinat! Tosiaan Thibault oli meidän mukana tällä reissulla. En muista oonko aikasemmin kertonu, mutta hän on siis tän perheen pojan Gaultierin (joka on tällä hetkellä Meksikossa vaihdossa) paras kaveri ja tälle mun hostperheelle kuin oma poika. Se tulee aina silloin tällöin iltasin meille syömään, ja nää viittaa keskenäänkin siihen kuin omaan lapseen ("Lucie, käy herättää veljes! Alain, sun poikas pisti viestin että se tulis tänä iltana syömään!). Ollaan käyty kannustamassa Thibaultia kun sen joukkueella on ollu rugby-peli, soiteltu sille kun se viikkoisin opiskelee Starbourgissa ja käyty niilläkin kylässä (välimatkaa ehkä se 500m nipinnapin). Eli periaatteessa mulla on tässä ekassakin perheessä hostveli! :D
Itse peli meni multa vähän ohi. Ei siinä, meillä oli hyvät paikat katsomossa ja kyllä siellä vajaan 20 000 ihmisen keskellä tunnelma oli pakostakin korkeella, mutta jotenkin se vähän häiritti etten osaa noita rugbyn sääntöjä juuri yhtään :D Sen sijaan keskityin valokuvaamaan (Zoomiputki olis kyllä ollu tosi kiva mutta enpä sellaista omista..) ja nauramaan Thibaultille, kun se innoissaan huus ja kannusti Grenoblea. Tosi kiva peli oli kuitenkin, ehkä vähän turhan väkivaltanen laji mulle mutta muuten ihan jees!
Pelin jälkeen suunnattiin ensin syömään ja sen jälkeen vähän viihteelle Sarahin ja Thibaultin kanssa, hostisän valvovan silmän alla tietty :D
Sunnuntaista mulla ei oo kuvia, mutta eipä silloin juuri mitään erikoista autossa istumista lukuunottamatta tapahtunu. Alkuperäsen suunnitelman mukaan meillä oli herätys yhdeksältä ja lähtö takaisin Illangeen viimeistään kymmeneltä, mutta oikeasti me kaikki kömmittiin ylös sängyistämme vasta vähän kymmenen jälkeen. Aamupala nassuun ja tien päälle, ja vihdoin viimein reilun viiden tunnin jälkeen kotiovella. Tykästyin kyllä tosi paljon tohon kaupunkiin, eikä yhtään haittaa että ollaan lähdössä sinne reilun kolmen viikon päästä uudelleen.. ;)
Ps. Arvatkaa kenellä on paras hostäiti! Terveisin Aino 17v.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)