LE DÉBUT DE LA FIN

Ensimmäinen postaus tuli vähän kärkkäästi, kirjoitin sen eilen illalla tosi väsyneenä ja niin siitä tuli vähän huono. Syvimmät pahoittelut jos joku loukkaantui, ei ollut tarkoitus! Ja eurotour-postaus seuraa tämän viikon aikana.

Enää 1 kuukausi, 30 päivää, 720 tuntia, 43 200 minuuttia, 2 592 000 sekuntia. Mun suurin unelma ikinä, asia josta mä oon ihan  pikkunatiaisesta asti unelmoinu, on pian ohitte. Mitä ihmettä tapahtu? J'ai l'impression que c'était hier quand je suis arrivée.

Vietin päiväni tänään Metzissä Niklaksen kanssa joenrannassa istuskellen, ja sattuneesta syystä puhuttiin aika paljon tän vuoden loppumisesta. Niklaksella on itellään lähtö edessä vähän mua aikasemmin (8. heinäkuuta jos tarkkoja ollaan) ja väistämättä tää aihe siis pyörii meidän mielissä. Mun omat fiilikset kotiinpaluuta kohti on parantu sen edellisen "avautumispostauksen" jälkeen, ja ootan jo ihan innolla mun perheen ja kavereitten näkemistä pitkän pitkän ajan jälkeen. Pääsen takaisin tuttuun ja hyvään lukioon, mielenkiintosille oppitunneille joilla voin oikeesti jopa tehdä jotain. Valmennushommatkin vissiin mua jo odottelis takasin ja se autokorttikin vähän polttelis.. Kivoja juttuja siis on vaikka millä mitalla. 

Vaikkei tää vuosi ihan vielä ohitse oo, mä oon oppinu tosi paljon. Oon oppinu asioita paikallisesta kulttuurista, oon oppinu arvostamaan omaa kotimaatani Suomea ihan uudella tavalla, mutta tärkeimpänä kaikesta oon oppinu asioita itestäni. Musta ei ikinä saa tulemaan kroonista myöhästelijää ja vieläkin revin tukkaani päästä jos joudun oottamaan jotakuta liian pitkään. Mutta mä oon kasvanu henkisesti, oon oppinu olemaan kohteliaampi, avoimempi, rohkeempi. Tiedän, että tuun pärjäämään tässä maailmasssa, heittäköön se mitä tahansa mun eteensä tuun aina selviimään. 

Pahinta tässä lopussa on nimenomaan se loppu. Mut kaikki hyvä loppuu aikanaan eiks niin? Niklaksen kanssa just puhuttiin, että parasta on vaan yrittää suhtautua siihen positiivisesti, tännekkään ei voi jäädä. Mä oon viettäny elämäni hirveemmän ja parhaimman vuoden, oon tehny asioita joista en osannu edes uneksia ennen tänne lähtöä mutta kokenu myös niitä hetkiä kun mikään ei mee niin kuin pitäs. 

Vielä 30 päivää, 30 päivää ennen kun pääsen takaisin kotiin. 

"Il n'y a pas d'homme plus complet qui celui qui a beaucoup voyagé, qui a changé vingt fois la forme de sa pensée et de sa vie"

"Elle a vraiment une belle vie"

Moi taas! Täällä kirjottelee tuore kesälomalainen, koulut on tältä vuodelta pulkassa ja nyt voin vihdoin keskittyä vaan lomailuun ja elämästä nauttimiseen!

Niinku viime postauksessa kerroin, edelliselle viikonlopulle mulla ei ollut oikeen mitään suunnitelmia ja niin se menikin ihan kotona. Sunnuntaina tosin juhlistettiin nyt vihdoin viimein sitä äitienpäivää, ja koska mun hostäiti on nyt laihdutuskuurilla, tein mä herkkujen sijasta karjalanpiirakoita! Kuvaa tää ei nyt suostu niistä lataamaan mutta voin ylpeesti sanoo että onnistu, Thomaskin alko melkein itkemään onnesta ne nähdessään :D Illalla käytiin vielä onnittelemassa mun kahta muutakin hostäitiä ja Suomen puolesta jännittäessä. Hopee ei oo häpee pojat!

Maanantaina palasin vielä ihan normisti koulunpenkille, mutta tiistaina alkokin sitten härdelli. Mulla oli aamusta heti kärkeen mun viimenen englannintunti täällä, ja opettaja oli mun kunniaks leiponu luokalle browniesseja! Lisäks hän pisti tuollaisen pienen muffinssivihon luokkaan kiertämään, niin että jokainen mun luokkalainen sai kirjottaa mulle vielä terveiset. Koko englannin tunti ja oikeastaan koko yhdeksän tunnin koulupäivä meni itkua pidätellessä, kuvia räpsiessä, kavereiden mua muistellessa ja kaikkien kysellessä mun vaihtovuodesta. Taloustunnilla pidin kaksi esitelmää Suomesta, liikkatunnilla tehtiin meidän voimisteluesitys jonka jälkeen juttelin opettajan kanssa pitkät porinat. 

Keskiviikko oli sitten se mun viimenen päivä Colbertissa. En ollu varautunu siihen, että hyvästien jättö tulis olemaan hirveen vaikeeta, lähin päivään ennemmin asenteella "kiitti anteeks ja hyvästi", mutta kun mun matikanopettaja kutsu mut luokan eteen puhumaan niin kyllähän meiksi alko siinä sitten vetistelemään :D Kiitin kauniisti ja kutsuin heidät kaikki Suomeen, otettiin kuvia ja juteltiin vaan musta ja vaihtovuodesta. Viimesen kellon soidessa puolen päivän aikaan kaikki luokkalaiset anto mulle poskipusut ja sanottiin heipat. Osan kanssa tullaan varmasti viel näkemään mutta osalle nää oli nyt ihan viralliset hyvästit. Voisin sanoo että koulua ei tuu ikävä mutta oppilaita kyllä.

" À Dieu, Colbert!"

Torstaina lähettiin sitten heti aamusta Thomasin, Nurian, Mercedesin ja Olivian kanssa Metziin, missä me nähtiin koko districti viimeistä kertaa. Pidettiin pienet nyyttärit, jokainen toi ruokaa ja istuttiin vaan puistossa nurmikolla koko päivä. Ranskan lippu tuli allekirjotettua, laulettiin kehässä lauluja ja juteltiin vaan. Oli tosi hyvä päivä, mutta oli kyllä paha paikka jättää tää viides perhe taakseni. Näistä ihmisistä on tullu niin tärkeitä tän vuoden aikana, en tiiä miten tuun selviimään tästä eteenpäin ilman mutta ei mulla oo vaihtoehtoja. ONNEKSI meillä on facebookit sun muut snapchatit joilla voidaan pitää yhteyttä.

Torstai-iltana lähdettiin kotiapäin Aaron kyydissä, piipahettiin 5 minuuttia kotona ja lähdettiin taas. Aaron tuli meille kylään perjantaisen Europapark -reissun takia, mutta torstai-iltana meidät oli kutsuttu eräälle tuttavaperheelle syömään. Heidän takapihallaan oli uima-allas, ja niinhän siinä sitten kävi, että meikäläinen sai perheen virallisen kasteen tossa altaassa, mun rakkaiden hostveljien Hugon ja Thomasin sekä Aaronin avulla. Sen verran ketterä olin että sain Thomasin vedettyä mun mukanani sinne! Niin ja pitää mainita, että sain jo mun hostäidinkin itkemään, kun kerroin tuolloin mulla olevan jäljellä vaan 49 päivää Ranskassa. 

Ja niin, perjantaina tosiaan reilun neljän tunnin yöunien (kiitos ranskalaisen illallisen) jälkeen meillä oli kuudelta lähtö Saksan Europaparkkiin, joka on siis Euroopan toisiksi suosituin huvipuisto Eurodisneyn jälkeen. Europapark on rakennettu niin, että lähes joka Euroopan maalla on oma alueensa, mm. Ranska, Espanja ja Islanti oli edustettuina. Suomikin löyty Scandinavia-alueelta, joka ei mun mielestä ihan Suomee kyllä muistuttanu mutta parempi sekin kun ei mitään! Ajomatkaa meillä oli sellaset kolme tuntia, ja voin kyllä sanoa joka sekunnin olleen sen arvoinen! Ihmisiä oli ihan hirveesti liikkeellä ja joka laitteeseen jouduttiin jonottamaan kauan, yhteenkin vuoristorataan päälle kaksi tuntia. Viidentoista tunnin aikana ehdittiin käydä kuudessa eri laitteessa, mukaan lukien Euroopan suurin ja korkein vuoristorata Silver Star, joka oli kyllä mun suosikki koko puistosta. Oli tosi ihana päivä, vaikka illalla oltiinkin kaikki tosi väsyneitä.

Tänään oon illalla lähdössä taas juhlistamaan yhden kaverin syntymäpäiviä, ja huomenna pakkaan tavarat matkalaukkuihin, sillä maanantaina olis vuorossa kahden viikon Eurotrip! Sinä aikana ette siis kuule musta yhtään mitään mutta heti sen jälkeen varmasti koko kahden viikon edestä. 

J'espere que ta vie est aussi génial que toi

Terve taas! Tässä on viimesen parin viikon aikana helle hölliny sen verran, että uima-allas on korkattu ja ulkona kirmattu kevyemmissä kerroksissa, tällä kertaa ilman flunssaa tosin. Ihanaa, vihdoinkin se kesä on täällä!

Päätin tulla kertomaan jotain viikon ns. kohokohtia tässä nytten, tulin nimittäin just ite Nancysta kotiin mutta vastassa olikin vaan tyhjä talo! Energiatkin on sen verran vähissä, että parempi vaan etten mee tänää kuntosalille säheltää jotta jaksan sitten huomenillalla karatessakin edes vähän uurastaa. Vyökoe se vaan lähenee.. ääks!

Viime sunnuntaina mun district järjesti outboundeille eli tuleville vaihtareille infotilaisuuden samaan meninkiin, kun mikä meillä oli silloin reilu vuosi sitten Lahdessa. Nykysistä vaihtareita meitä edusti minä, Cocona Japanista, Hailey Ausseista, Leticia Brasseista ja JayD Filippiineiltä. Aamupäivä meni tylsästi infoa kuunnellessa, se sama vanha "muista sanoa kiitos, älä koskaan kieltäydy, hymyile ja ole avoin", mikä ollaan kaikki kuultu about 500 kertaa. Sen jälken puhuttiin maahan sopeutumisesta ja tästä meidän piirin puheenjohtaja otti mut esimerkiksi, toteamalla että kun mä tänne silloin elokuussa saavuin puhuin jo kolmea eri kieltä, mutta nyt menee neljäskin jo täydellisesti. Ai että kyllä ne kehut aina piristää!

Hostveli Hugo joka lähtee Zimbabween ja hostsisko Sarah jonka suuntana on USA, todennäköisesti Michigan.

Infojen jälkeen meillä oli ruokaa, jonka jälkeen jokainen lähtevä vaihtari sai sinisen bleiserinsä, hupparin ja lippiksen. Yhteiskuvia ja loppuinfo (jossa meitä käskettiin puhumaan ja oma puheeni meni kyllä sen verran penkin alle että huhhuh.. t. täydellistä ranskaa puhuva Aino hahaa hyvä vitsi) ja mäkkärin kautta kotia ! Oli tosi ihana päivä, niin vaihtareilta kun heidän vanhemmiltaan tuli tosi paljon kysymyksiä ja kaikki vaikuttivat tosi innostuneilta lähtemään! Muistan miten ite olin ihan samanlainen silloin vuosi sitten, kauhee miten aika lentää!

Maanantaina meillä alko sitten koulussa kiusaamisen vastainen viikko, jonka kunniaksi jokaisen oppilaan pitää käydä länttäämässä oma kädenjälkensä tollaseen valtavaan kangaspalaan. Sinne mentiin sitten Nurian, Suzannen ja Cyrilin kanssa, lopputuloksena kätöset kankaassa ja sinistä maalia mun valkosissa converseissa... Tiistaina saatiin liikkatunnilla voimisteluryhmän esitys valmiiks ens viikkoo varten, voin sanoo että tullaan muuten saamaan aika hyvä arvosana haha :D Oon ihan ylpee meidän ryhmästä!

Keskiviikkona en sitte mennykkään kouluun vaan nappasin aamulla suoraan junan Nancyyn ja menin Saraa moikkaamaan! Kierreltiin päivällä Nancyn isossa puistossa, jota vois melkein sanoa pieneks eläintarhaks. Apinoita, hevosia, lintuja ja vaikka mitä! Paras kaikista oli kuitenkin toi riikinkukko, joka tepasteli siis puistossa täysin vapaana, ja aina jotakuta vastaan tullessa leväytti pyrstönsä (???) auki. Käytiin myös jätskillä, ja itelleni valitsin pallon violette- eli orvokkijäätelöä (sain nyt vasta tietää ton kiitos googlen) ja pallon smurffi-karkeista tehtyä jätskiä! Ihan parasta.

Illalla chillailtiin vaan Saran asunnolla, juteltiin ja syötiin juustoja ja värjättin VIHDOIN mun juurikasvu! 

Ihan huvikseni en kuitenkaan koulua lintsannu ja Nancyyn lähteny, sillä tänään aamulla klo 10 meillä alkoi DELF-niminen ranskankoe. Ite tein tason b1, ja näin jälkeenpäin ajateltuna se oli kyllä tosi helppo, ei mulla ollu vaikeuksia oikeastaan missään. Oli kuulunymmärtämistä, luetunymmärtäminen, tekstin tuottaminen ja puhekoe. Puhekokeessa sain kyllä niin vaikeen aiheen (miesten ja naisten roolit työelämässä, miksi naisten on helpompi mennä ns. miesten töihin mutta miehille vastaava on lähes täysi mahdottomuus? Argumentit oli tässsä vaiheessa aika niukassa.) ettei varmaan mitkään ihan päätähuimaavat pisteet siitä tuu, mutta läpitte se meni kuitenkin. Saa onnitella! Koko päivä meninkin siellä sit vaihtareitten kanssa pyörien, oli tosi mukavaa niin kuin aina. Nyt oon kyllä ihan puhki.

Viikonlopulle en oo suunnitellu oikeen mitään, katellaan vähän mitä keksin. Ensi viikolla keskiviikkoon asti koulua ja sitten olis koulut ohitte tältä vuodelta ja adieu Colbert! Sitä ei tule kyllä ikävä.

Je veux ci je veux ca il n'y a jamais assez pour moi

Moikka! 

Siinä missä viimeeks valitin ettei oo aikaa kirjottaa, niin nyt on kyllä ihan päinvastanen tilanne. Huomenna olis karu paluu koulunpenkkiä kuluttamaan, mikä tarkoittaa sitä että kaikki mun kaverit ovat läksyjen ja muiden kouluhommien kimpussa. Laiskan kotipäivän viettäjä täällä siis moi, ei haittaa kyllä rehellisesti yhtään. Sen verran on tultu taas juostua parin päivän sisällä!

Mitäs tänne, ei mitään ihmeellistä. En muista oonko ennen maininnu, mutta tää Lorrainen alueen sää on ihan sairas ja näköjään näin keväällä tää etenkin korostuu. Aamulla paisto aurinko silmään, päivällä tihutti jonka jälkeen keli selkeni taas, mutta about puol tuntia sitten meillä oli sellanen rankkasade että tiet ja kaikki tulvi ulkona, ja väitän että yhden pilviä halkovan salamankin näin. Ja nyt taas aurinko paistaa vaikka taivas on vieläkin tumma. Yks päivä viime viikolla oli kaiken tän lisäs vielä ukkosmyräkkä ja rakeita. On siis periaatteessa ihan mahdotonta tehdä mitään säähän perustuvia suunnitelmia, ei auta kuin vaan toivoa parasta ja mennä sillä mikä keli sattuukin osumaan. Tälläkin hetkellä puhelin näyttää kaatosadetta vaikka ulkona on kuvan mukainen keli..  Onneks saatiin rotateilta ne kauniit siniset sadeviitat... not.

Tässä just laskeskelin päiviä ja kalenteri näyttää sitä, että mulla olis 9 viikkoa vielä ranskassa jäljellä. Anteeks mitä.
Camillen kanssa viikolla aiheesta aika paljon puhuttiinkin, sillähän on itellään lähtö jo kuukauden päästä, päivä eurotourin jälkeen. En vaan saa aivojani käännettyä tän jutun ympärille, tuntuu niin jotenkin absurdille ja oudolle et pitäis vaan yhtäkkiä jättää kaikki tää ja palata kotiin. Mutta kaikki aikanaan. Allekirjotuksia oon kuitenkin alkanu jo mun ranskanlippuun keräämään, tarkotus olis kierrättää se kaikilla tän piirin ihanuuksilla mutta en tiiä riittääkö aika ja mahollisuudet. Mutta toivotaan parasta!

Tästä viimeisestä lomaviikonlopusta oon nyt kyllä nauttinu ihan täysin siemauksin. Perjantaina tosiaan juhlistettiin isolla kaveriporukalla yhden tytön synttäreitä ja näin pitkästä aikaa ihmisiä, joihin tutustuin ihan mun vaihdon alussa. Hyvänä esimerkkinä tästä mun ensimmäisen perheen "varapoika" Thibault, jota en tosiaan ollut nähny sitten joulun jälkeen. Lauantaina Niklas sitten saapui tänne meille Thionvilleen ja vietettiinkin ilta sohvalla sitten tiiviisti euroviisuja katellessa! Kanadalaisena Nik ei ollut ikinä ennen kuullutkaan koko tapahtumasta, mutta niin vain kävi että illanmittaan se latas iPodiinsa virallisen Euroviisu-sovelluksen, kerto kokoajan jotain nippelitietoa esiintyjistä ja fanitti ihan täysillä suosikkejaan, eli Islantia, Azerbaizania (??) ja Saksaa. (ja vähän Suomeakin mun kiristyksen alaisena hahah) Ja niin, voin tässä nyt julkisesti sanoa äänestäneeni Suomen poikia voittoon mutta eipä me täältä Ranskasta niille ääniä kuitenkaan pistetty. Ei sillä että voisin Ranskan omaa pistesaldoakaan kehua.. 

Mutta huominen ja kouluun paluu, ei kyllä kiinnostais pätkääkään. Nyt mulla olis vielä sellaset 3 viikkoa pulpetissa istumista ja sitten se olis kesäloma aah! Ollaan Nurian kanssa suunnitteltu mahdollista pientä ylläriä meidän luokalle viimeselle koulupäivälle, mutta katellaan nyt josko me jotain keksittäis. Mietittiin jo leivonnaisia tai muita kotimaittemme herkkuja, musiikkia tai jotain esitelmää, mutta hommasta tekee vaan aika vaikeen se, että miten me saatais sujuvasti Meksiko ja Suomi samaan juttuun mukaan. Onneks meillä on vielä muutama viikko aikaa pohtia!

Ja niin, koulua ei kyllä tuu ikävä. Kiitos ja anteeksi, mutta en malta odottaa pääsyä takaisin suomalaiseen koulujärjestelmän.

Ihan tälläin yleisenä infona aattelin vielä kertoa senkin, että mun hostperheessä on nyt aika... noh, ei kehuttava fiilis ja meininki on ollu un peu tendu eli aika jännittyny jo jonkin aikaa. Viikonloppuna nyt sitten viimein tuli sitten se viimeinen korsi joka katkaisi kamelin selän, ja homma päättyi siten, että eräs perheeni jäsenistä pakkasi kymmenessä minuutissa tavaransa kasaan ja lähti määrittelemättömäks ajaks pois kotoa ilman kotiavainta. Sen tarkemmin en ala juttua täällä julkisesti selittelemään, mutta ei oo siis hirveen kivaa olla just nyt tässä talossa. Mutta ehkä tää tästä.

Että tälläisiä kuulumisia tällä kertaa. Ens sunnuntaina mun piti alkuperäisten suunnitelmien mukaan mennä tulevien outboundien konferenssiin Nancyyn, mutta enää en ookkaan siitä niin varma, katsellaan viikon mittaan.

JA HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE ❤ etenkin sille omalle rakkaalle, viettäkäähän oikeen ilonen juhlapäivä!

Ps. kerrotaan nyt vielä sekin, että kävin tosiaan hostäitiäkin jo onnittelemassa vaikka paikallinen äitienpäivä on vasta parin viikon päästä.. oho.